Listasimme, mitä asioita sinun on ainakin hyvä muistaa, kun työsuhteesi päättyy.
1. Tarkista palkkalaskelmasi
Jos et ole jo aiemmin tarkistanut palkkalaskelmiasi, tarkista viimeistään nyt, että palkkasi on laskettu oikein ja että sinulle on maksettu oikein myös kaikki ylityö- ja muut korvaukset.
Tarkista myös, että työnantajasi on pidättänyt palkastasi SEL:n jäsenmaksun lisäksi työeläkevakuutusmaksun. Työeläke alkaa kertymään 17-vuotiaasta alkaen.
SEL:n jäsenenä saat tarvittaessa apua työpaikkasi luottamusmieheltä tai jos työpaikallasi ei vielä ole luottamusmiestä tai et ole enää työsuhteessa, voit olla yhteydessä SEL:n aluetoimistoon aluesihteeriin.
2. Tarkista lomakorvauksesi
Jos et ole pitänyt vuosilomaa työsuhteesi aikana, on sinulle kertynyt loma maksettava lomakorvauksena työsuhteen päättyessä.
Lomakorvauksen suuruus määräytyy työsuhteen pituuden ja kuukausittaisen työajan perusteella. Jos esimerkiksi työssäolopäiviä on kuukaudessa vähintään 14, kertyy lomakorvausta alle vuoden kestäneissä työsuhteissa kahden päivän ajalta kuukautta kohti. Korvaukseen oikeuttavia päiviä ovat myös hyväksyttävistä syistä johtuneet poissaolopäivät, kuten sairauspäivät.
Lomakorvauksen tai pidetyn loman ajalta maksettavan vuosilomapalkan lisäksi sinulla voi olla oikeus myös työehtosopimuksessa sovittuun lomarahaan, joka on 50 % vuosilomapalkasta.
3. Pyydä työtodistus
Pyydä työnantajaltasi työtodistus. Sinulla on lain mukaan oikeus saada työsuhteesi päätyttyä työtodistus. Voit pyytää työtodistuksen suppeana tai laajana. Laaja työtodistus sisältää arvion työtaidoistasi ja käytöksestäsi.
Kun haet opiskelupaikkaa tai työpaikkaa, työkokemuksestasi voi olla hyötyä, joten työtodistukset kannattaa pitää tallessa.
4. Pidä SEL:n jäsenyytesi kunnossa
Jos jäät kokonaan työttömäksi tai siirryt päätoimiseksi opiskelijaksi, eikä sinulla ole palkkatuloja opiskeluaikanasi, ilmoita SEL:n jäsenrekisteriin jäsenmaksuvapautuksestasi, jolloin sinun ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.
Voit tehdä ilmoituksen SEL:n eAsioinnissa www.selry.fi/easiointi tai soittamalla numeroon 09 4246 1230.
Jos teet osa-aika- tai keikkatöitä samalla kun opiskelet, maksa normaalisti palkastasi SEL:n jäsenmaksu.
5. Älä hukkaa kerryttämääsi työssäoloehtoa
Jos et palaa enää elintarvikealan töihin, muistathan, että ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenenä kerryttämäsi jäsenyys- ja työssäoloehto eivät katoa, kun vaihdat toiseen työpaikkaan tai kokonaan toiselle alalle, jos pidät liiton jäsenyyden kunnossa tai vaihdat toiseen ammattiliittoon ja työttömyyskassaan ilman katkoksia 30 päivän sisällä.
Sen jälkeen kun olet kerryttänyt työssäoloehdon, voit saada ansiopäivärahaa, jos jäät työttömäksi tai sinut lomautetaan.
- Työssäoloehto 1.9.2024 asti:
Työssäoloehto täyttyy, kun olet ollut palkkatyössä vähintään 26 kalenteriviikkoa työttömyyttä välittömästi edeltäneen 28 kuukauden aikana. Viikkotasolla työssäoloehto täyttyy, kun työaika on kalenteriviikossa vähintään 18 tuntia ja palkka työehtosopimuksen mukainen.
- Työssäoloehto 2.9.2024 alkaen:
Työssäoloehto täyttyy, kun sinulle on vähintään 12 kuukautena maksettu työssäoloehtoon luettavaa palkkatuloa 930 euroa/kk edeltäneen 28 kuukauden aikana. Työssäoloehto on europerusteinen 2.9.2024 alkaen. Työssäoloehtoa kertyy yksi kuukausi, kun kalenterikuukauden aikana maksettu palkka on vähintään 930 euroa ja puolikas kuukausi, kun kalenterikuukauden aikana maksettu palkka on 465–929,99 euroa.
Jos olet esimerkiksi opiskellut, ollut sairaana, armeijassa, siviilipalveluksessa tai hoitanut enintään 3-vuotiasta lasta kotona, voidaan 28 kuukauden tarkastelujaksoa pidentää enintään seitsemän vuotta.
6. Ilmoittaudu TE-toimistoon, jos jäät työttömäksi
Jos et ole löytänyt uutta työpaikkaa tai opiskelupaikkaa, toimi näin:
- Ilmoittaudu TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänäsi.
- Tarkista työttömyyskassastasi, oletko oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. SEL:n jäsenten työttömyyskassa on Avoin työttömyyskassa A-kassa.
- Jos työssäolo- ja jäsenyysehto täyttyvät, voit hakea ansiopäivärahaa työttömyyskassastasi. Jos ehdot eivät täyty, voit hakea työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa Kelasta.
7. Hae opiskelemaan, jos olet alle 25-vuotias
Jos olet alle 25-vuotias työtön ilman ammatillista koulutusta, hae keväällä vähintään kahta opiskelupaikkaa seuraavana syksynä alkavaan tutkintoon johtavaan, ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen. Jos et hae opiskelupaikkaa, kieltäydyt siitä tai keskeytät opiskelun, voit menettää oikeutesi työttömyysetuuteen toistaiseksi.
Oikeutesi työttömyysetuuteen palautuu, kun:
- Olet suorittanut ammatillisen tutkinnon.
- Olet ollut vähintään 21 kalenteriviikkoa työssäoloehtoon luettavassa työssä.
- Olet osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin.
- Olet opiskellut päätoimisesti.
- Olet työllistynyt päätoimisesti yrittäjänä.
- Täytät 25 vuotta.
Lähde: www.a-kassa.fi
Teksti: Karoliina Öystilä, kuvat: Bibek Bista
Kuvat ovat SEL:n nuorten risteilyltä toukokuulta 2024.
