Suomen suurimman elintarvikealan työpaikan osaston luottamusmies Tomi Tiainen nauttii erityisesti viimeisestä viidestä minuutista ennen työvuoron päättymistä.
Atrian Nurmon tehtaalla Seinäjoella työskentelee noin 1800 työntekijää. Työpaikka on ylivoimaisesti Suomen suurin elintarvikealan työpaikka, sillä toimihenkilöt ja johto mukaan luettuna tontilla on töissä yli 2000 ihmistä. Nurmossa valmistetaan muun muassa kaikki Atrian porsaan- ja broilerinlihatuotteet sekä valmisruokia. Osastoja on 18, joista kolme on sikalinjalla.
– Päivittäin meiltä lähtee myyntiin useita satoja tuhansia kiloja ruokaa Suomeen ja ulkomaille. Jos tuotepaketissa lukee Atria, niin hyvin todennäköisesti se on tehty meillä Nurmossa, Tomi Tiainen, 39, kertoo.
Tiainen aloitti työt Nurmossa kyljenkanttauksessa marraskuussa 2008. Sitä ennen hän työskenteli pari vuotta Poutulla. Työpiste siirtyi Kannuksesta reilut 150 kilometriä etelään, kun Atria osti elokuussa 2007 Liha-Poutun lihanhankinta-, teurastus- ja lihanleikkuutoiminnot ja lopetti Kannuksen toimintonsa pian sen jälkeen.
Halu vaikuttaa asioihin
Tomi Tiainen aloitti lihanleikkuun vuonna 2013 käymällä lihanleikkuukurssin työpaikallaan. Vuonna 2016 Nurmoon valmistui uusi sikaleikkaamo, joka lisäsi automatiikkaa. Samalla siirryttiin vaiheleikkuuseen, mikä tarkoittaa, että linjalla leikataan siasta tiettyä osaa sen sijaan, että työntekijä leikkaisi eläimestä kaikki osat. Siksi urakoihin liittyvät asiat piti neuvotella uudelleen.
– Tässä yhteydessä halusin päästä mukaan vaikuttamaan asioihin ja toin työpaikalla mielipiteitäni esiin.
Tiainen pääsikin mukaan sikaleikkaamon alkuvaiheessa urakoita käsitelleeseen neuvotteluryhmään, kun eräs ryhmään kuulunut työntekijä lähti pois työpaikalta.
– On helppo huudella asioita sivusta, mutta eivät kaikki saa suutaan auki, kun pääsevät saman pöydän ääreen päättäjien kanssa. Vanhemmat jermut ottivat minut mukaan ja katsoivat, riittääkö kanttini.
– Ihan alusta saakka en päässyt mukaan vaikuttamaan, mutta sain olla vaikuttamassa sen jälkeen käyttöön otettaviin urakoihin.
Vuonna 2017 Tiainen aloitti osastonsa varaluottamusmiehenä ja luottamusmiehenä vuonna 2019. Työkavereita Tiaisella on osastolla noin 300.
– Meillä on niin iso osasto, että olemme talon ainoa osasto, jolla on myös varaluottamusmies.
Normaalien luottamusmiehen tehtävien lisäksi sikaleikkaamon osaston luottamusmiehen tehtäviin kuuluu urakoista neuvotteleminen ja niiden tarkistaminen palkkakausittain eli kaksi kertaa kuukaudessa.
– Tarkistaminen helpottaa palkanlaskijoiden työtä, mutta myös työntekijöitä, sillä työnantajakin on vain ihminen ja joskus virheitä voi sattua suuntaan tai toiseen. Jos työntekijälle olisi maksettu liikaa, sen takaisinperintä voisi olla aika ikävää. Ja toisaalta, jos olisi maksettu liian vähän, työntekijä saa sen palkan, mikä hänelle kuuluu. Mottoni onkin, että totuuden kanssa pärjää aina, Tiainen sanoo.
Osaston luottamusmies tai varaluottamusmies ovat paikalla tukemassa työkavereita myös silloin, kun tehdään työntutkimusta, jossa kellotetaan urakoita.
Konserniyhteistyö avartaa
Atrialla on tuotantoa Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Koko konserni työllistää noin 4000 henkilöä.
Vuonna 2022 Tomi Tiainen aloitti EWC-edustajana ja samalla hänet valittiin Atrian EWC:n työvaliokunnan puheenjohtajaksi. Atrialla konsernineuvostoon kuuluu 18 henkilöstön edustajaa toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt mukaan luettuna. Suomesta edustajia on 11, Ruotsista viisi ja Tanskasta sekä Virosta yksi.
– Konsernineuvoston kokoukset ovat siitä mukavia, että siellä ei käydä muutosneuvotteluita. On avartavaa tavata yhtiön johtoa ja tutustua Atrian muihin yksiköihin. Tosin kuluneella kaudella kokouksia pidettiin myös Teamsilla. Olen oppinut, että työturvallisuus on koko konsernissa tärkeää.
Työvaliokunnan tehtäviin kuuluu kahdesti vuodessa pidettävien EWC-kokousten sekä asialistan valmistelu. Seuraava kokous on marraskuussa Nurmossa ja ohjelmassa on myös tutustuminen uuteen siipikarjatehtaaseen.
Vuodesta 2023 Tomi Tiainen on toiminut Atrian Nurmon työntekijöiden varapääluottamusmiehenä, mikä tarkoittaa tiivistä yhteydenpitoa pääluottamusmies Jaana Fossin kanssa sekä hänen tuuraamistaan tarvittaessa. Halu vaikuttaa atrialaisten hyvinvointiin on vahva.
– Joku voisi miettiä, että luottamusmiehenä olo on maailman tyhmintä hommaa. Luottarillahan on hommia silloin, kun työntekijällä on jokin murhe, ja aika usein käteen on jaettu sellaiset pelikortit, joilla ei voi voittaa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijälle on annettu varoitus sääntöjen rikkomisesta, luottarin tehtäväksi jää vahinkojen minimoiminen. Harvoin näissä hommissa kukaan tulee selkään taputtamaan.
Sikaleikkaamossa työt alkavat arkisin aamuseitsemältä ja päättyvät kello 15.30. Töissä ja luottamustehtävissä jaksamisessa avittavat mukavat työkaverit.
– Parasta, mitä meillä Atrialla on, ovat työkaverit ja tämän voi sanoa ilman nuoleskelua. Kun odottelemme yhdessä työkavereiden kanssa viimeiset viisi minuuttia taukotuvassa vuoron päättymistä, siinä saa usein nauraa itsensä kuoliaaksi. Siinä hetkessä on niin sanotusti tulessa, Tiainen päättää.
Teksti ja kuva: Kati Oksman
Kuvassa: ”Nyt, jos koskaan, on tärkeää olla tarkkana eduistamme, kun näkee, millaista politiikkaa hallitus tekee. Tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa on tärkeää pitää kiinni saavutetuista eduista sekä parantaa niitä”, Tomi Tiainen sanoo.
Elintarvikealan työpaikoilla valitaan tänä syksynä SEL:n pääluottamusmies ja varapääluottamusmies 1.1.2025 alkavaksi kaksivuotiskaudeksi. Jos työpaikalla on paikallisesti sovittu, valitaan lisäksi osastojen luottamusmiehet ja varaluottamusmiehet.
Lue lisää: www.selry.fi/luottamusmiesvaalit