EuroSkillseissä Suomea edustavalla Erika Ukkosella on huipputaito hyppysissään

Ammattitaitoa voidaan arvioida monin tavoin, mutta osaamisen ytimessä ovat ylpeys ja intohimo omaan työhön. Erika Ukkonen treenaa EuroSkillseihin ja syksyllä hänet nähdään myös Amispäiväkirjat-ohjelmassa.

Kiiltävän kaakaoglazen verhoama puolipallo on kaunis kuin karkki. Valkosuklaa-passionleivoksen pintaa koristaa juuri temperoidusta suklaasta tehdyt suklaahöyhenet sekä pinseteillä pisteeksi iin päälle aseteltu pienen pieni hippunen Lapin kultaa. Se on kumarrus ja silmänisku Erika Ukkosen nykyiselle kotiseudulle, Rovaniemelle.

Saimaan ammattiopisto Sampon konditorialuokassa Lappeenrannassa on keskittynyt tunnelma, kun Ukkonen harjoittelee Markku Vengasahon ja Outi Suopangin ohjauksessa. Ukkonen tekee, opettajat neuvovat, ohjaavat, kannustavat – ja kehottavat välillä hieman korjaamaan tuotetta tai tekniikkaa.

Harjoittelun päämääränä on nuorten ammattitaidon EuroSkills-kilpailut Tanskassa syyskuussa. Erika Ukkonen, 22, ei ole mittelemässä taitojaan ensimmäistä kertaa: vuonna 2024 hän kisasi sekä nuorten Taitaja-kisoissa että Ranskan Lyonissa pidetyissä WorldSkills-kisoissa, jotka ovat ammattitaidon MM-kilpailut.

WorldSkills-kilpailussa hänen käsialaansa oli maailman parhaaksi valittu passionkakku.

– Se oli sitruunakakkupohjainen entrement-kakku, jossa oli moussea, rapeilevaa crunchya ja mango- ja passionkompottia, Ukkonen kuvailee.

Hän oli kokonaiskisassa 21 kisaajan joukosta viides. Voitto meni Kiinaan.

– Aasian maat ovat todella kovia vastuksia, he treenaavat vuosikausia intensiivisesti, Ukkonen hymähtää.


Menestys tehdään tiiminä

Mutta hyvä treenaaja ja valmennettava – kovan tason ammattilainen – on Erika Ukkonenkin.

– Päämäärätietoinen, tavoitteellinen, sitkeä, tarkka, hyvin perusteellinen, luettelee Suopanki.

– Kilpailemisen kannalta on hyvä, että Erikalla on elämänhallinta hyvin tasapainossa. Se heijastuu myös opiskeluun ja kilpailuun. Sulla on hyvä itsetunto, kestät kritiikkiä ja tiedät että osaat, kohdistaa kehunsa Ukkoselle puolestaan Vengasaho.

Osaaminen on yhdistelmä oikeaa luonnetta ja osaamista.

– Erika on valmis kasvamaan ja kehittymään, hän syttyy haasteista ja rakastaa tätä alaa.

Opettajat ja Ukkonen puhuvat myös intohimosta. Ilman sitä ei tule huipputuloksia.

Kolmikon tekemistä seuratessa tulee selväksi, että menestys maailmalla ei ole yhden ihmisen show. Ukkonenkin puhuukin menneistä ja tulevista kilpailuista me-muodossa.

– Tätä tehdään tiiminä. Meillä on Sampossa hyvät tilat ja hyvät opettajat, ja saan valmennustiimiltä laadukasta opetusta. Opettajat haluavat, että opiskelijat kehittyvät.

Erika Ukkonen, Markku Vengasaho ja Outi Suopanki ovat tiivis tiimi, joka harjoittelee tosissaan, mutta ei otsat rypyssä.


Alanvaihto luovuuden äärelle

Erika Ukkonen on kotoisin Mikkelistä ja opiskellut Etelä-Savon ammattiopisto Esedussa leipuri-kondiittoriksi. Valmistuttuaan hän suuntasi Rovaniemelle, koska sai sieltä töitä ja pohjoisen luonto veti puoleensa.

Työpaikka on suklaa- ja kakkupuoti Chocodelissä, mutta Ukkonen jatkaa opintojaan Sampossa. Hän valmistuu joulukuussa kondiittorikisälliksi.

– Olen opiskellut myös lähihoitajaksi, mutta se ei tuntunut oikealle alalle. Olen aina tykännyt leipomisesta, joten lähdin opiskelemaan sitä. Siinä saa olla luova ja kehitellä uusia tuotteita. Parasta on, kun uudesta tuotteesta saa hyvää palautetta ihmisiltä.

Ukkonen käy pari kertaa kuussa Lappeenrannassa opiskelemassa ja harjoittelemassa, ja kesäkuusta alkaen valmentautuminen kilpailuihin on täysipäiväistä. Harjoittelu on päämäärätietoista siinäkin mielessä, että osa kilpailutehtävistä tiedetään etukäteen.

– Tulossa on ainakin taitotyö, jälkiruoka, kakku ja todennäköisesti marsipaanimuotoilua tai konvehteja. Jotain yllätysraaka-aineitakin tulee, mutta muuten kaikki suunnitellaan etukäteen. Läpivientitreeneissä kilpailutöitä harjoitellaan yli kymmenen kertaa, Suopanki kertoo.

Erika Ukkonen on kokenut tekijä, joka saa ammattitaitokisoissa itsestään irti hyvän ja varman suorituksen.


Osaamista ja intohimoa

Intohimoon palataan monta kertaa – myös Sampon lounaalla, jossa opiskelijat vastaavat niin keittiöstä kuin tarjoilusta.

– Kaikkea muuta voi opettaa paitsi intohimoa. Ilman sisäistä paloa menestystä ei tule, sanoo samassa pöydässä lounastava koulutuskuntayhtymän johtaja ja Sampon rehtori Antti Lehmusvaara.

Kilpailuvalmennus buustaa myös opettajien intohimoa.

– Se on työn suola ja antaa haastetta omaankin kehittymiseen opettajana. Kisoissa verkostoituminen on tärkeää. Ilman kansainvälisiä verkostoja Erikallekaan ei olisi järjestynyt huippupaikkoja, kuten harjoittelua Hollannin parhaassa konditoriassa. Verkostoista hyötyvät ennen kaikkea opiskelijat, sanoo Outi Suopanki.

Menestys kilpailuissa tuo paljon hyvää koululle.

– Sitä buustia voidaan hyödyntää rajattomasti. Se antaa meille laatuleiman ja sillä luodaan mielikuvaa, että laatu tarttuu ja täällä tehdään huippujuttuja, rehtori Lehmusvaara sanoo.

Pelkkä intohimo ei kuitenkaan elätä, vaan leipäkin pitää tienata. Erika Ukkosella elää unelma omasta konditoriasta.

– Tietysti pitää vielä kehittyä alalla, mutta on minulla pieniä ajatuksia omasta konditoriasta hamassa tulevaisuudessa. Se voi olla Lapissa tai jossain muualla, mutta oli se missä tahansa, se on laadukas.

Laatuun on helppo uskoa. Erika Ukkosen käsissä alkavat muotoutua seuraavaksi kaunis valkosuklaa-vadelmakakku ja herkät vadelmatartaletit italialaisella marengilla.


Syksyllä Amispäiväkirjoissa

Erika Ukkosta kuvattiin Sampon tiloissa harjoittelupäivän aikana huhtikuussa myös Amispäiväkirjat-ohjelman toiselle tuotantokaudelle, joka alkaa Livillä ja Ruudussa syyskuussa. Amispäiväkirjat-reality kertoo seitsemästä ammattiin opiskelevasta nuoresta.

Ukkonen ei antanut kameroiden häiritä, vaan keskittyminen pysyi tiukasti omassa tekemisessä.

– Oikein kiva kokemus. En ole ollut ennen tällaisessa mukana, mutta aika hyvin päivä sujui. Sain tässäkin asiassa hyvää ja selkeää ohjausta, hän hymyilee.


Teksti ja kuvat: Sami Turunen

Erika Ukkosta kuvattiin huhtikuussa Amispäiväkirjat-realitysarjaan, joka alkaa Livillä ja Ruudussa syyskuussa.
Liity
jäseneksi