Eliza Puganen SEL:n järjestötoimitsijaksi tekemään maahanmuuttajatyötä

Eliza Puganen aloittaa syyskuussa SEL:n järjestötoimitsijana Chau Nguyenin perhevapaan sijaisena.

SEL:n liittohallitus valitsi eilen Eliza Pugasen, 25, SEL:n järjestötoimitsijaksi vastaamaan maahanmuuttajataustaisten jäsenten tukitoiminnoista järjestötoimitsija Chau Nguyenin perhevapaan sijaisena ajalla 1.9.2024–31.1.2025.

Jokioislainen Eliza Puganen työskentelee tällä hetkellä Ruokaviraston lihantarkastajana HKFoodsin Forssan tuotantolaitoksella. Lisäksi hän toimii Ruokaviraston lihantarkastajien varapääluottamusmiehenä. Puganen on Forssan Elintarviketyöläisten ammattiosasto 027:n johtokunnan jäsen sekä ammattiosaston ja SEL:n Länsi-Suomen alueen nuorisovastaava. Hän on myös suorittanut KSL-opintokeskuksen Nuori ay-vaikuttaja -koulutuksen.

– Tykkään työskennellä ihmisten kanssa ja auttaa heitä. Olen iloinen, että pääsen tekemään sitä nyt työkseni liitossa. Toivon, että saan auttaa ja tehdä liittoa tutuksi mahdollisimman monelle ihmiselle. Kiitos tästä mahdollisuudesta ja luottamuksesta, Eliza Puganen sanoo.

Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrä elintarvikealalla kasvaa koko ajan. Järjestötoimitsijana Eliza Puganen vastaa SEL:n maahanmuuttajataustaisten jäsenten tukitoiminnoista. Lisäksi hänen tehtävänään on kartoittaa, mitä maahan muuttaneet elintarvikealan työntekijät ammattiliitolta odottavat ja tehdä suunnitelma, miten odotuksiin vastataan ja esimerkiksi millaista koulutusta maahan muuttaneet jäsenet tarvitsevat.

Pugasen työkieliä ovat hänen äidinkieltensä suomen ja venäjän lisäksi ukrainan ja englannin kielet.

Chau Nguyenin perhevapaan ajan SEL:n nuorten toiminnasta vastaa järjestötoimitsija Minttu Sillanpää.


Kuvassa vasemmalla SEL:n järjestötoimitsija Minttu Sillanpää ja oikealla Eliza Puganen SEL:n nuorten risteilyllä toukokuussa. Kuva: Bibek Bista

Liity
jäseneksi