Allekirjoita kansalaisaloite palkkavarkauden kriminalisoimiseksi

Auta tekemään palkkavarkaudesta rikos ja allekirjoita kansalaisaloite, joka etenee eduskuntaan, jos 50 000 suomalaista tukee aloitetta.

Alipalkkauksen kriminalisoimiseksi on tehty kansalaisaloite, jossa esitetään rikoslain 47 lukuun lisättäväksi rangaistaviksi teoiksi palkkavarkaus ja törkeä palkkavarkaus.

Alipalkkaus on rikos esimerkiksi Norjassa. Suomessa alipalkkausta ei ole säädetty rangaistavaksi, vaikka työsopimuslain mukaan työnantajalla on velvollisuus maksaa työntekijälle palkkaa vähintään työehtosopimuksen mukaisesti.

Koska alipalkkaus ei ole tällä hetkellä Suomessa rikos, palkkavarkauteen syyllistynyt työnantaja ei saa teostaan mitään rangaistusta. Työnantaja joutuu vain maksamaan palkkasaatavat korkoineen, jos työntekijä lähtee oikeuteen vaatimaan hänelle kuuluvia palkkoja.

Lue ja allekirjoita kansalaisaloite palkkavarkauden kriminalisoimiseksi:
www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13689

Eduskunta ottaa kansalaisaloitteen käsiteltäväkseen, jos aloite kerää 30.11.2024 mennessä vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan samanlainen aloite on tehtävä myös EU-kansalaisaloitteena, jos tulevalla parlamenttikaudella ei muuten ryhdytä valmistelemaan lainsäädäntöä ja EU-asetusta, joka kieltää palkkavarkauden koko Euroopan unionissa.

SEL tukee kansalaisaloitetta alipalkkauksen kriminalisoimiseksi. Alipalkkauksen kriminalisointi sekä ammattiliittojen joukkokanneoikeus olisi työntekijöiden, työnantajien ja koko yhteiskunnan etu, kun lakia ja työehtosopimuksia rikkovat epärehelliset työnantajat saataisiin paremmin kiinni ja vastuuseen teoistaan.

Liity
jäseneksi