Veli-Matti Kuntonen: Työntekijällä ei ole varaa olla kuulumatta liittoon

Työntekijöiden järjestäytymisen merkitys ei Orpon hallituksen toimien seurauksena todellakaan vähene, vaan se päinvastoin kasvaa.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen kritisoi työriitojen sovittelun toimivuutta, sillä nykyisellä sovittelujärjestelmällä ei pystytä ratkomaan työriitoja luottamusta herättävällä tavalla, kun sovittelutoimintaa käytännössä valvoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

– Orpon hallituksen toimesta ja työnantajapuolen toiveesta sovittelujärjestelmältä on viety uskottavuus. Tämä on käytännössä siirtänyt työmarkkinat puhtaaseen vastakkainasettelun tilaan, joka sovittelujärjestelmällä nimenomaan oli aiemmin haluttu purkaa, kaiken kansan vappujuhlassa Jyväskylässä puhunut Veli-Matti Kuntonen sanoo.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana työntekijät ovat Suomessa joutuneet turvautumaan lakkoon oikeuksiensa puolustamiseksi enemmän kuin vuosikymmeniin. Kuntosen mukaan tämä kertoo maan hallituksen ja työnantajapuolen asenteesta ja arvostuksen puutteesta työntekijöitä kohtaan.

Kuntonen uskoo, että Orpon hallituksen toimien seurauksena aiempaa useampi työntekijä ymmärtää järjestäytymisen merkityksen ja ammattiliiton jäsenyyden suoran vaikutuksen omaan palkkaan ja muihin työehtoihin.

– Vaikka työntekijöitä ja ammattiliittoja nyt moukaroidaan Suomessa hallituksen toimesta kovemmin kuin vuosikymmeniin, liitot eivät ole katoamassa mihinkään. Työntekijöiden järjestäytymisen merkitys ei hallituksen toimien seurauksena todellakaan vähene, vaan se päinvastoin kasvaa. Olemme siirtyneet Suomessa aikaan, jossa työntekijällä ei ole varaa olla kuulumatta liittoon, Kuntonen painottaa.


Kuvassa: SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen keskustelee SEL:n lakkovahtien kanssa Keravalla 24.3.2025. Kuva: Karoliina Öystilä

Liity
jäseneksi