Suomessa työntekijöiden järjestäytymisaste on laskenut eli aiempaa harvempi työntekijä kuuluu ammattiliittoon. Samaan aikaan YTK:n eli niin sanotun Loimaan kassan jäsenmäärä on kasvanut. Tämän seurauksena ammattiliittojen neuvotteluasema on heikentynyt. Ja tähän saumaan iskevät myös EK ja Orpon hallitus työelämän heikennyspaketillaan.
Me kaikki liiton jäsenet tiedämme, että YTK ei ole ammattiliitto. YTK:ta ei kiinnosta millä palkalla ja muilla työehdoilla työntekijät töitänsä tekevät. Ainoastaan ammattiliitot toimivat sen eteen, että työntekijöiden työehdot paranisivat. Tämä meidän on osattava kertoa niille työkavereillemme, jotka ovat YTK:n jäseniä.
”Kun tapaamme tovereitamme vaikka missä, niin kysykäämme heiltä, josko he kuuluvat ammattiosastoon. Ellei he kuulu, niin selittäkäämme heille yhtymisen tarpeellisuutta ja kehoittakaamme heitä tutustumaan työväen kirjallisuuteen. Koittakaamme olla yksimielisiä ja toimia yhteisesti saman aatteen puolesta.”
Näin viisaasti puhuttiin Suomen leipuri- ja kondiittoriammattiosastojen ensimmäisessä edustajainkokouksessa vuonna 1906. Ja sama kehotus on edelleen voimassa 119 vuotta myöhemmin.
Yleisin syy, miksi ihminen ei kuulu ammattiliittoon on se, että kukaan ei ole pyytänyt häntä jäseneksi. Joulukuussa alkavat elintarvikealan työntekijöiden työehtosopimusneuvottelut ovat loistava syy pyytää jokaista työkaveria SEL:n jäseneksi. Mitä enemmän liitossa on jäseniä, sitä enemmän meidän neuvottelijoillamme on voimaa vääntää työehtosopimusneuvotteluissa ja sitä parempi on neuvottelujen lopputulos työntekijöiden kannalta.
Ammattiliiton tärkein tehtävä on neuvotella työehtosopimus. Pidetään yhdessä huolta siitä, että tulevien tes-neuvottelujen jälkeenkin elintarvikealan työntekijät voivat tehdä töitä kunnon palkalla ja työehdoilla. Se tarkoittaa, että meidän on yhdessä hoidettava järjestäytymisaste kuntoon jokaisella elintarvikealan työpaikalla!
Vauhditamme jäsenhankintaa elintarvikealan työpaikoilla SEL:n jäsenhankintaviikoilla 1.– 30.11.2024 teemalla Tes-neuvottelut tulevat! Oletko valmis?
Ensi vuonna juhlitaan, nimittäin SEL täyttää 120 vuotta! SEL:n 120-vuotisjuhlavuosi näkyy työpaikoilla ja liiton tapahtumissa, kuten SEL:n Talvipäivillä Tahkolla 7.–9.2.2025. Tule mukaan juhlimaan! Me olemme liitto!