Työntekijöiden oikeudet toteutuvat maailmalla ennätyksellisen huonosti. ITUCin Global Rights -indeksin tulokset ovat karua luettavaa. Työntekijöiden oikeudet heikkenevät monissa maissa. Erityisesti ne heikkenevät Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Jälkimmäiset maanosat eivät yllätä, mutta Euroopan näkeminen tässä sarjassa pysäyttää. Haluammeko me todella taantua kehityksessä vuosikymmeniä taaksepäin?
Suomen kannalta hälyttävintä on, että Suomi nostettiin raportissa esiin huolestuttavana esimerkkinä työntekijöiden oikeuksien huonontumisesta. Maailmalla ei ole jäänyt huomaamatta Orpon hallituksen läpi runnomat heikennykset, kuten lakko-oikeuden rajoittaminen, lakkosakkojen roimat korotukset ja kolmikantaisen yhteistyön romuttaminen.
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksan kertaa peräkkäin. Suomi on perinteisesti ollut työntekijöiden oikeuksissa ja työelämän laadussa edelläkävijä. Meitä on pidetty esimerkkinä, josta on otettu mallia. Nyt Orpon hallitus on onnistunut pilaamaan Suomen maineen. Jos suuntaa ei saada muuttumaan, Suomi on samalla tiellä kuin ne maat, joissa työntekijöiden ääni pyritään vaimentamaan.
Maailmassa on edelleen aivan liikaa maita, joissa ammattiliittojen aktiiveja uhkaillaan, pahoinpidellään ja jopa murhataan. Liiton todellinen arvo ja merkitys ei jää epäselväksi, kun työntekijöiden oikeuksien puolesta toimivat liiton aktiivit nähdään niin vaarallisina, että heidät halutaan vaientaa jopa fyysisellä väkivallalla.
Työntekijän kannalta maailman synkimpiä paikkoja ovat tällä hetkellä Bangladesh, Valko-Venäjä ja Ecuador. Työntekijöiden oikeudet peilaavat suoraan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Kun äärioikeisto ja diktaattorit nousevat valtaan, kavennetaan demokratiaa, sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia, joihin kuuluvat myös työelämän oikeudet.
Mitä me voimme tehdä? Me voimme aloittaa huolehtimalla siitä, että kaikki työpaikalla kuuluvat liittoon. Vain liittoon kuulumalla varmistamme, että työntekijöiden ääni kuuluu meillä ja maailmalla.
Teksti on Elintakeen 4/2025 (12.9.2025) pääkirjoitus.