Epäonnistunut hallitus

Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa Suomeen. Hallituksen epäonnistuneen politiikan seurauksena Suomessa on nyt noin 50 000 työtöntä enemmän kuin hallituksen aloittaessa. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuussa jo 11,5 prosenttia. EU-maista Suomea korkeampi työttömyys on tällä hetkellä vain Espanjassa. Hallituksen ”työllisyystoimet” ovat siis toimineet päinvastoin, ne ovat aiheuttaneet lisää työttömyyttä, epävarmuutta ja kurjuutta.

Hallituksen piti myös lopettaa Suomen velkaantuminen. Hallituksen mukaan on ollut pakko leikata esimerkiksi työttömyysturvasta ja muusta sosiaaliturvasta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä koulutuksesta valtion velkaantumisen taittamiseksi.

Velkapuheet unohtuivat kuitenkin nopeasti, kun hallitus päätti puoliväliriihessä huhtikuussa kasvattaa valtionvelkaa ja antaa miljardiluokan veronkevennykset suurituloisille ja yrityksille. Velkaa otettiin lisää myös hallituksen toisessa lisätalousarviossa toukokuussa.

Orpon hallitus aikoo poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Tämä kuvaa hyvin hallituksen arvoja ja asennetta. Hallitusta ei kiinnosta yhdessä sopiminen tai työelämän reilut pelisäännöt. Jos on paikka kurittaa työntekijöitä, hallitus ei jätä tilaisuutta käyttämättä.

Tuskin kukaan on liittynyt liittoon jäsenmaksun verovähennysoikeuden takia, joten todennäköisesti kovin moni ei myöskään eroaisi liitosta sen poistamisen takia. Liittoon kuulutaan tärkeämpien asioiden, kuten työehtojen, tuen ja turvan takia. Mitä useampi alan työntekijä kuuluu liittoon, sitä paremmat palkat ja muut työehdot kaikilla on. Ja liiton jäsenmaksunhan maksaa jo pelkästään liiton neuvottelemilla palkankorotuksilla.

Mutta jos työnantajien järjestäytyminen laskee verovähennysoikeuden poistamisen takia, se vaarantaa yleissitovat työehtosopimukset. Hallituksen kannattaisikin nyt harkita asiaa uudelleen ja säilyttää jäsenmaksun verovähennysoikeus. Tämä olisi täysin perusteltua, sillä mikä olisi enemmän tulonhankkimismeno kuin jäsenmaksu liittoon, joka neuvottelee työntekijälle lisää palkkaa ja muita rahanarvoisia työehtoja?

Teksti on Elintakeen 3/2025 (6.6.2025) pääkirjoitus.

Liity
jäseneksi