Terveydelliset syyt eivät saa olla palkan peruste

29.8.2006

Tiedote
Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kesäpäivät 26.-27.8. Pori

Terveydelliset syyt eivät saa olla palkan peruste

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kesäpäivillä Porissa viikonloppuna puhunut puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen otti kantaa työntekijöiden terveydelliseen syrjintään. Kuntonen totesi, etteivät terveydelliset syyt voi missään olosuhteissa olla työntekijän palkassa palkkioperuste tai palkkajärjestelmän osa.

Kuntonen kiinnitti huomiota myös työhönottotilanteissa esiintyvään jopa laittomaan syrjintään. Monet krooniset sairaudet, kuten esimerkiksi diabetes, eivät alenna työkykyä. Siitä huolimatta ne saattavat työnantajien nykykäytännöillä olla joko työnsaannin este tai ainakin estää pysyvän työsuhteen muodostumisen.

Kuntosen mukaan työntekijöiden tulee olla erityisen tarkkana, ettei tällaisia yleiseen terveydentilaan liittyviä perusteita hyväksytä myöskään työntekijöiden ja työnantajien paikallisessa sopimisessa.

Liiton kesäpäivät on Suomen Elintarviketyöläisten Liiton suurin vuosittainen jäsentapahtuma. Tänä vuonna Porissa järjestetyt valtakunnalliset kesäpäivät kokosi tapahtumiin yli 1200 henkeä.


Lisätiedot:
Liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen, 0400 611 882