Ei kotimaiseksi pesulle!

Kotimaiseksi pesulla harhautetaan kuluttajia

Allekirjoita vetoomus elintarvikkeiden kotimaiseksi pesun lopettamiseksi


SEL kerää tietoa kotimaisella tuotemerkillä myytävistä tuontielintarvikkeista

Tuttu suomalainen tuotemerkkikään ei enää ole tae kotimaisesta työstä. Kaupan hyllyillä on yhä enemmän sellaisia kotimaiseksi miellettyjä tuotemerkkejä, joiden takana ei ole vähääkään kotimaista työtä.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ei hyväksy tällaista tuontielintarvikkeiden kotimaiseksi pesua. SEL vaatii, että kotimaiseksi pesua harjoittavat elintarvikealan yritykset lopettavat sen, eivätkä enää myy Suomessa kotimaisella tuotemerkillä sellaisia elintarvikkeita, jotka on valmistettu ulkomailla.

Moni kuluttaja ei ole tietoinen, että esimerkiksi kotimaisella tuotemerkillä Suomessa myytävä HK:n Amerikan pekoni tehdään Puolassa, Atrian pekoni Puolassa, Jenkki-purukumit Turkissa ja Alankomaissa, Elovena-kauramurot Saksassa sekä Arla Ingmanin raejuusto ja Ingmariini-levite Ruotsissa.

SEL:n mielestä elintarvikkeiden valmistusmaan pitää olla kuluttajille läpinäkyvää ja siksi SEL kerää tietoa Suomessa kotimaisella tuotemerkillä myytävistä, mutta ulkomailla valmistetuista elintarvikkeista.

SEL vaatii, että kaikkien elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä on selkeästi kerrottava elintarvikkeen valmistusmaa, pääraaka-aineiden alkuperämaa ja valmistuspäivä, jotta kuluttaja voi valita kaupan hyllystä turvallista, tuoretta ja työllistävää kotimaista ruokaa.


Alla olevalla lomakkeella kerätyt tiedot julkistetaan osana SEL:n kampanjointia kotimaisen ruuan ja työn puolesta. Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä. Yhteystietonsa jättäneiden ilmoittajien kesken arvotaan pieniä kotimaisia tuotepakettipalkintoja. Arvonnassa voittaneiden nimiä ei julkisteta ja kaikkien osallistuneiden yhteystiedot jäävät vain SEL:n tietoon.


Tiesitkö esimerkiksi nämä kotimaiseksi pestyt elintarvikkeet?

Tuote:
Valmistusmaa:
Atria, Suomalainen pekoni
Ruotsi, liha suomalaista
Arla Ingman, Ingmariini-levite
Ruotsi
Arla Ingman, raejuusto
Ruotsi
Fazer, Geisha Chocolate BiscuitsSveitsi
Fazer, esipaistetut patongitAlankomaat
Felix, ketsupit, Orkla Foods Finland Ruotsi ja Liettua
Felix, vihannessäilykkeet, Orkla Foods Finland osassa Suomi, osassa Viro ja Turkki
Herkkumaan Voileipäkurkkuja
Saksa
HK, Amerikan pekoni
Puola, liha suomalaista
Ingman, Ville Vallaton -jäätelö
Liettua
Jokilaakson Juuston Kermajuusto
Viro
Kantolan keksit, Orkla Confectionery & Snacks Finland
suurin osa tehdään Ruotsissa, osa Kreikassa
Koff III, 24 tölkin laatikko
suurin osa tehdään Suomessa, osa Virossa
Cloetta, Jenkki-purukumi
osassa Turkki, osassa Alankomaat
Cloetta, Sisu- ja Leijona -pastillitItalia
Myllärin Luomu Myslit
Tanska
Panda, Toffeemix
Viro
Poutun Lasagne
Ranska
Raisio, Elovena-murot
Saksa, vilja suomalaista
Saarioinen, Eväs-leivät ja -salaatitViro, liha Suomesta
Taffel Snacks dippijauheet, Orkla Confectionery & Snacks Finland
Ruotsi
Vaasan, kaikki paahtoleivät
Viro
Vaasan, Isoäidin pitko
Viro


Elintarvikkeiden valmistuspaikat muuttuvat, kun yritykset järjestelevät tuotantoaan uusiksi. Siksi on tärkeää, että me kuluttajat tarkkailemme jatkuvasti elintarvikkeiden valmistusmaa-merkintöjä. Jos listassa on virhe, ilmoitathan siitä meille alla olevalla lomakkeella.

Ilmoita kotimaiseksi pesusta