Veli-Matti Kuntonen SEL:n Kesäpäivillä Kokkolassa: Irtisanomisen helpottaminen olisi isku tasa-arvolle

18.8.2018

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL varoittaa hallituksen esittämän irtisanomissuojan heikentämisen lisäävän sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja vähentävän esimerkiksi perhevapaiden käyttämistä pienissä yrityksissä. Myös tasa-arvovaltuutettu on lausunnossaan arvioinut hallituksen esityksen heikentävän tasa-arvoa.

–  Irtisanomissuojan heikentäminen olisi todellinen karhunpalvelus työelämän tasa-arvolle. Työntekijän kynnys vaatia samasta työstä samaa palkkaa tai ilmoittaa perhevapaalle jäämisestä kasvaisi. Jos työnantaja ei suhtaudu näihin oikeuksiin myönteisesti, työntekijä voisi tulla irtisanotuksi, lauantaina SEL:n Kesäpäivillä Kokkolassa puhunut SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.

Irtisanomisoikeuden laajentaminen lisäisi lainvastaisin syrjintäperustein tehtyjä irtisanomisia. Todelliset syyt jäisivät kuitenkin piiloon, sillä irtisanominen voitaisiin aina perustella työntekijälle jollain ”laillisella” syyllä.

– On selvää, että hallituksen esitys helpottaisi pienillä työpaikoilla syrjintää, esimerkiksi työntekijän sukupuolen, iän, sairauden, seksuaalisen suuntautumisen tai ammattiliiton jäsenyyden perusteella. Myös mahdollisuudet puuttua lainvastaiseen syrjintään heikkenisivät, sillä syrjityksi tulleen työntekijän näyttövelvollisuus epäasiallisin perustein tehdystä irtisanomisesta kasvaisi, Kuntonen toteaa.

SEL ei hyväksy hallituksen suunnitelmia helpottaa alle 20 hengen työpaikkojen työntekijöiden irtisanomista mahdollistamalla pärstäkertoimen perusteella irtisanominen. Jos hallitus ei vedä esitystään pois, SEL on valmis toimiin työpaikoilla esityksen torppaamiseksi yhdessä muiden SAK:laisten ammattiliittojen kanssa.

Ensimmäistä kertaa Kokkolassa järjestetyt SEL:n Kesäpäivät kokosivat kaupunkiin viikonlopuksi lähes 450 elintarvikealan työntekijää eri puolilta Suomea.
 

Katso kuvia SEL:n Kesäpäiviltä

Anna palautetta SEL:n Kesäpäivistä