Järvi-Suomen Portin yt-neuvottelut päättyivät kaksivuotisen paikallisen sopimuksen solmimiseen: ketään ei irtisanota

6.4.2012

HKScan-konserniin kuuluvassa, Mikkelissä sijaitsevassa Järvi-Suomen Portissa tammikuussa alkaneet yt-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi saatiin maaliskuun lopussa päätökseen. Yrityksen henkilökunta voi nyt huokaista ainakin hetkeksi helpotuksesta. Neuvotteluiden lopputulos oli, että ketään ei irtisanota.

- Yt-neuvotteluihin lähdettiin lähes lohduttomasta asetelmasta, 43 ihmisen työpaikat olivat irtisanomisuhan alaisina, kertoo Portin pääluottamusmies Vesa Ahonen.

- Pääsimme kuitenkin neuvotteluissa etenemään ja lopputulos on, että Järvi-Suomen Portti solmi henkilöstön kanssa kaksivuotisen paikallisen sopimuksen, jossa yritys sitoutuu siihen, että ketään ei irtisanota tuotannollisista tai taloudellisista syistä ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen. Sopimus on voimassa vuoden 2013 loppuun asti.

Ahonen pitää neuvottelutulosta hyvänä uutisenä niin työntekijöille kuin myös koko seudun teollisuudelle.

- Alun perin hankalista lähtökohdista ja erimielisyyksistä lähteneet neuvottelut toteutettiin kuitenkin lopulta hyvässä hengessä ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen, joukkoirtisanomisilta vältyttiin.

Tällä hetkellä 150 ihmistä työllistävä Järvi-Suomen Portti toteuttaa kuitenkin edelleen kehittämisohjelmaansa, jolla haetaan toiminnan tehostamista ja kilpailukyvyn parantamista kustannussäästöillä.

- Tulevia säästötarpeita henkilöstökuluissa tullaan mahdollisesti hoitamaan lomautuksilla ja tehtävämuutoksilla. Nämä pyritään kuitenkin tekemään mahdollisimman tasapuolisesti eri osastojen ja työntekijäryhmien välillä, Ahonen kertoo.

- Tämän lisäksi yritys on myös sitoutunut kouluttamaan henkilökuntaansa moniosaajiksi, jotta työtehtävien siirrot esimerkiksi kiire-aikana pystytään hoitamaan vaivattomasti. Tämä on mielestämme hyvä panostus työntekijöiden suuntaan, Ahonen päättää.

Syksyllä 2011 aloitetun kehittämisohjelman ensimmäinen vaihe päättyi maaliskuussa, jolloin yhtiön logistiikka-, keräily- ja siirtokuljetukset sekä IT-palvelujen tuottaminen siirtyivät Vantaalle osaksi HKScanin Suomen toimintoja. HKScanin tiedotteen mukaan tämä mahdollistaa Mikkelin tehtaan käyttöasteen nostamisen nykyisestä.  

Lisätietoja:
Vesa Ahonen
pääluottamusmies
p. 040 736 9687


HKScan Finland Oy: Merkittävä sopimus irtisanomisten välttämiseksi, Järvi-Suomen Portti solmi paikallisen yhteistyösopimuksen koko henkilöstön kanssa