Työtapaturmasta sakot leipomon toimitusjohtajalle

9.2.2021

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 4.2.2021 keskipohjalaisen leipomon toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta 12 päiväsakkoon. Tuomio on lainvoimainen, sillä osapuolet eivät ilmoittaneet tyytymättömyyttään käräjäoikeudelle.

Tuomio työturvallisuusrikoksesta tuli työtapaturmasta, joka sattui leipomon työntekijälle joulukuussa 2018. Työntekijä oli puhdistamassa koneen osia ja irrottamassa niitä pesuun, kun toinen työntekijä oli vahingossa laittanut koneen käyntiin, jolloin osia irrottamassa olleen työntekijän sormiin tuli vammoja. 

Koneen puhdistamiseksi työntekijä oli poistanut koneen telan suojuksena olevan suppilon, minkä jälkeen koneen vaara-alue oli vapaasti kosketeltavissa. Kone oli kuitenkin mahdollista käynnistää suojuksen poistamisesta huolimatta.

Tapahtuman riidattomasta kulusta huolimatta yritys ja sen toimitusjohtaja kiistivät syytteen työturvallisuusrikoksesta sekä vaatimuksen yhteisösakkoon tuomitsemisesta. He vetosivat koneen ikään, alkuperäiskuntoon sekä käytäntöjen ja koneeseen kiinnitettyjen varoituskylttien vastaiseen työskentelytapaan tapahtumahetkellä.

Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että koneen vaara-alueelle on ollut pääsy koneen ollessa käynnissä ja koneeseen liittyvä vaara on tiedostettu etukäteen. Käräjäoikeus katsoi, että koneeseen olisi ollut mahdollista asentaa suojakehikko sekä rajakytkin, joka estää koneen käytön ilman suppiloa.

Käräjäoikeuden mukaan vaarasta ohjeistaminen koneeseen kiinnitetyillä varoituskylteillä ja työntekijöiden opastuksella ei ole riittävä toimenpide, vaan työnantajan olisi tullut estää pääsy koneen vaara-alueelle jo ennen työtapaturman sattumista.

– Työsuojelussa yhtenä johtavana periaatteena on niin sanottu turvallisen tekniikan periaate. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että työnantajan tulee ensisijaisesti teknisin ratkaisuin huolehtia siitä, ettei työntekijöiden ulottumisalueella ole vaarallisia kohteita. Jos vaara on poistettavissa suojuksella, on koneessa oltava suojus. Puutteita koneiden suojaamisessa ei voi korvata työntekijöille annettavilla varoituksilla tai ohjeilla, joissa esimerkiksi kielletään koneen pitämistä käynnissä puhdistuksen aikana, työsuojeluviranomainen muistuttaa.


Uutista päivitetty 15.2.2021 käräjäoikeuden tuomion tultua lainvoimaiseksi.