Fazerin työntekijät marssivat ulos Karkkilassa vastalauseena tehtaan sulkemisaikeille

26.8.2020

Fazerin Karkkilan tehtaan työntekijät ovat marssineet ulos työpaikaltaan tänään kello 12 vastalauseena työnantajan suunnitelmille lopettaa tehdas. Ulosmarssiin osallistuvat kaikki tuotannon ja kunnossapidon 15 vakituista työntekijää. Työntekijät palaavat takaisin töihinsä maanantaina.

– Tämä oli meille yllätys ja järkytys. Meille kerrottiin tehtaan lopettamissuunnitelmasta aamupäivällä. Tiedotustilaisuuden jälkeen ihmiset päättivät protestoida työpaikkojensa puolesta ulosmarssilla, Fazerin Karkkilan tehtaan työntekijöitä edustava pääluottamusmies Kyösti Grefve kertoo.

Fazer aikoo sulkea Karkkilan tehtaan ja siirtää ksylitolipastillien ja -purukumien valmistuksen Lappeenrannan makeistehtaalleen jo ensi talvena. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat Karkkilan tehtaan koko henkilöstöä. Tehtaalla on tällä hetkellä töissä 27 ihmistä, joista 22 on vakituisia ja viisi tarvittaessa töihin kutsuttavia.

Ensimmäisen kerran neuvotellaan maanantaina.

– Lähdemme neuvottelupöytään katsomaan, onko tässä vielä jotain tehtävissä tehtaan ja työpaikkojen pelastamiseksi, vai onko työnantaja jo päättänyt tuotannon siirtämisestä, Grefve sanoo.

Fazer lupaa tiedotteessaan tukea niitä, joita mahdollinen irtisanominen tulee koskemaan ja edesauttaa mahdollisuuksia työllistyä uudelleen tekemällä yhteistyötä alueen työvoimahallinnon kanssa.

Työpaikalla käytiin yt-neuvotteluita viimeksi keväällä, kun Fazer ulkoisti Karkkilasta käsin hoidetun verkkokauppansa operatiivisen toiminnan ja irtisanoi Karkkilan tehtaalta kuusi työntekijää. Kun pääluottamusmies keväällä kysyi, onko suunnitelmissa sulkea koko tehdas, työnantaja kiisti asian.

– Tehtaan kiinni laittaminen ja työpaikkojen menettäminen tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta ratkaisulta, sillä olemme tehneet hyvää tulosta ja voittoa. Meillä on täällä Karkkilassa omat tilat, pitkät perinteet sekä ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö, joka on hoitanut työt tehokkaasti pienellä porukalla, Grefve toteaa.

Yt-neuvotteluiden arvioidaan kestävän kuusi viikkoa ja päättyvän lokakuun puolessa välissä.

Fazer osti Karkkilan tehtaan marraskuussa 2007 Fennobon Oy:ltä. Suomessa valmistetaan purukumia vain Karkkilassa.
 

Lisätiedot: pääluottamusmies Kyösti Grefve, p. 044 074 4870