Juha Kannisto aloittaa SEL:n talouspäällikkönä elokuussa

28.5.2019

Juha Kannisto aloittaa SEL:n talouspäällikkönä elokuussa.

SEL:n liittohallitus on valinnut syksyllä eläkkeelle jäävän talouspäällikkö Airi Karjalaisen seuraajaksi järvenpääläisen Juha Kanniston, 35. Kannisto on ollut töissä SEL:ssä vuodesta 2006 ja viimeiset kuusi vuotta hän on työskennellyt talousosastolla palkanlaskijana. Työnsä ohessa Kannisto on opiskellut merkonomin ja talouspäällikön tutkinnot.

– Olen kiitollinen, että SEL on työnantajana suhtautunut myönteisesti kouluttautumiseeni ja tukenut kehittymistäni taloushallinnon ammattilaisena. Haluan kiittää liiton päättäjiä luottamuksesta. Aloitan innolla talouspäällikön työssä ja tulen tekemään parhaani, jotta SEL:n talous on jatkossakin niin hyvässä kunnossa, että se mahdollistaa jäsenten oikeuksista huolehtimisen ja liiton tarjoamat palvelut, Juha Kannisto sanoo.

Talouspäällikkö vastaa SEL:n taloudesta ja omaisuuden hoidosta. Talouspäällikkö toimii talousosaston työntekijöiden esimiehenä, liiton johtoryhmän jäsenenä sekä koko henkilöstön työsuojelupäällikkönä.

Juha Kannisto aloittaa SEL:n talouspäällikön tehtävässä maanantaina 5.8.2019.