SEL:n jäsenvakuutus turvanasi vapaa-ajan matkoilla

13.5.2019

Ilman matkustajavakuutusta reissaaminen voi tulla todella kalliiksi. Jos ulkomaanmatkalla sairastuu tai joutuu tapaturmaan, kustannukset voivat olla järkytys suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään tottuneelle.

– Esimerkiksi ambulanssilento Thaimaasta Suomeen maksaa noin 20 000 euroa. Jos matkustajavakuutusta ei löydy, jää lasku itselle maksettavaksi. Valtio tai Kela eivät tällaisia kuluja korvaa, vakuutusyhtiö Turvan erityisasiantuntija Taina Kotovainio muistuttaa.

Eri puolilla maailmaa vaihtelevat hinnan lisäksi myös hoidon periaatteet.

– Arabiemiraateissa matkailija kävi tyypillisen vatsataudin vuoksi lääkärissä. Hän sai lääkkeitä ja nesteytystä. Hintaa yhdelle poliklinikkakäynnille tuli 1700 euroa, Kotovainio kertoo.

Vatsataudille ei arvaisi nelinumeroista hintaa, mutta onneksi epäonnisella matkalaisella oli matkavakuutus kunnossa. Vakuutusyhtiö korvasi lääkärikäynnin sekä uudet lennot kotiin, kun matkasuunnitelmat olivat sairastumisen takia menneet uusiksi.

SEL:n työikäisten jäsenten ei tarvitse huolehtia yksityisestä matkavakuutuksesta, sillä liitto on ottanut jäsenilleen vakuutusyhtiö Turvasta jäsenvakuutuksen, joka sisältää vapaa-ajan matkustajavakuutuksen.

Voit ladata älypuhelimeesi Turvan mobiilisovellus TaskuTurvan, jolloin matkavakuutuskortti kulkee näppärästi puhelimessa mukanasi matkalla. TaskuTurva on ladattavissa Google Play Kaupasta ja Applen App Storesta. Myös liiton jäsenkortti toimii matkavakuutustodistuksena.

Ketkä ovat vakuutettuja?

Vakuutettuina ovat liiton jäsenet ja opiskelijajäsenet sekä vakuutetun mukana matkustavat alle 18-vuotiaat lapset ja lapsenlapset. Vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin jäsen täyttää 68 vuotta. Jos jäsen jää pysyvälle eläkkeelle ennen kuin täyttää 68 vuotta, vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin jäsen jää pysyvästi eläkkeelle.

Vakuutus on voimassa yhtäjaksoisesti enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Ylimeneville matkapäiville kannattaa ottaa Turvasta määräaikainen matkustajavakuutus. Vakuutus ei ole voimassa ehdoissa erikseen poisrajatuissa urheilulajeissa tai harrastuksissa.

Muista ottaa matkalle mukaan jäsenkorttisi tai ladata TaskuTurva puhelimeesi. Matkavakuutustodistuksen voi myös tulostaa liiton verkkosivuilta tai pyytää Turvasta. Hoitava laitos voi todeta niiden avulla, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus.

Matkavakuutuskortti ei kuitenkaan ole maksukortti, joten sinun on hyvä varautua siihen, että joudut maksamaan kulut ensin itse ja hakemaan korvausta myöhemmin vakuutusyhtiöstä.

Jos joudut itse maksamaan hoitokulut, säilytä kuitit ja hae korvausta sähköisestä korvauspalvelusta, jonka löydät osoitteesta www.turva.fi/sel. Kun käytät sähköistä korvauspalvelua, saat korvausrahat tilillesi nopeimmin.

Mitä vakuutuksesta korvataan?

Vakuutus korvaa matkan aikana alkaneen äkillisen sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja. Näitä ovat esimerkiksi lääkärinpalkkiot, tutkimuskulut ja lääkärin määräämät lääkkeet. Ennen matkan alkua ollut sairaus ei ole vakuutusehtojen tarkoittama matkasairaus. Tällaisen sairauden pahenemiseen liittyen korvataan ainoastaan ensiapuhoito matkakohteessa.

Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisen tai keskeytymisen kuluja, mikäli se johtuu äkillisestä sairaudesta tai tapaturmasta. Matkan peruuntuminen tarkoittaa sitä, että matkalle lähtö estyy. Matkan keskeytymisellä tarkoitetaan jo alkaneen matkan muuttumista.

Matkan peruuntumisesta korvataan kuluja, joita matkan järjestäjä ei lain tai matkaehtojen mukaan palauta. Matkan keskeytyessä voidaan korvata esimerkiksi ylimääräisiä matka- ja majoituskuluja. Lisäksi korvataan matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja vakuutusehdoissa mainituissa tilanteissa.

Matkatavarat on vakuutettava erikseen

Huomioithan, että jäsenvakuutukseen ei sisälly matkatavaravakuutusta, joten matkatavarat on vakuutettava erikseen, elleivät ne sisälly omaan kotivakuutukseesi. Kun otat laajan tason kotivakuutuksen Turvasta, korvaa se myös ulkomaanmatkoilla mukana oleville matkatavaroille aiheutuneita vahinkoja 4 500 euroon asti.

SOS auttaa apua tarvitsevia matkaajia

SOS International on pohjoismaisten vakuutusyhtiöiden omistama kansainvälinen ”hälytyskeskus”, josta voit saada apua, jos sairastut ja tarvitset lääkäriä tai sairaalahoitoa. SOSissa on ympärivuorokautinen päivystys suomen kielellä, ja siellä tunnetaan myös SEL:n jäsenvakuutus.

SOSiin voit ottaa yhteyttä myös muissa kuin hätätapauksissa, esimerkiksi jos tarvitset tiedon lähimmän luotettavan lääkäriaseman sijainnista.

SOSin asiantuntijat selvittävät tapaustasi ja pyytävät tarvittaessa avuksi SOSin yhteyslääkärin. SOS keskustelee tarvittaessa hoitavan lääkärin kanssa ja välittää potilaan hoidon kannalta tärkeät tiedot hoitolaitokselle. Jos hoitolaitos ei hyväksy matkavakuutuskorttiasi eikä suostu lähettämään laskua Turvaan, voit pyytää hoitolaitosta soittamaan SOSiin.


Vakuutusehdot ja korvauksenhakuohjeet löytyvät osoitteesta www.turva.fi/sel. Tutustu vakuutusehtoihin ja vakuutuksessa oleviin rajoituksiin ennen matkalle lähtöä. Lisätietoja vakuutuksesta saat Turvan toimipaikoista, asiamiehiltä tai palvelunumerosta 01019 5110. Toimipaikkojen yhteystiedot ja tietoja Turvasta löydät osoitteesta www.turva.fi.


Teksti: Tuomas Kekkonen/Turva