Lakko piti: ”Tärkeän asian puolesta ollaan liikkeellä”

4.10.2018

Noin 4500 elintarvikealan työntekijää 15 työpaikalla oli keskiviikkona kotona poliittisessa lakossa irtisanomissuojan puolustamiseksi. Lakolla lähetettiin Sipilän hallitukselle selvä viesti: Me emme voi hyväksyä irtisanomissuojan heikentämistä, vetäkää esityksenne kokonaan pois!

Osassa työpaikoista lakkovahdit päivystivät portilla, mutta osassa siihen ei koettu tarvetta, kun tuotanto oli joka tapauksessa seis. Lakossa olivat työpaikoilla myös Sähköliiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin työehtosopimusten alaiset työt sekä STTK:laiseen Ammattiliitto Prohon kuuluvat toimihenkilöt.

Työntekijät suhtautuivat poliittiseen lakkoon yksittäisiä soraääniä lukuun ottamatta myönteisesti, lakon syy ymmärrettiin hyvin ja lakko piti kaikilla lakon piirissä olleilla viidellätoista työpaikalla.

– Porukka oli lakkoon valmis, vaikka lakimuutos ei meidän kokoisia työpaikkoja koskekaan. Kun maan hallitus ei vetänyt esitystä pois, niin näillä mentiin, Atrian Kauhajoen tuotantolaitoksen pääluottamusmies Janne Rinta-Könnö kertoo.

– Meillä on koettu, että tärkeän asian puolesta ollaan liikkeellä. Laki koskettaa monien meidänkin työntekijöiden lähipiiriä ja täytyy ajatella myös jälkipolvia, että millaisia vaikutuksia lailla on heihin, pääluottamusmies Ville Vatka HKScanin Vantaan tehtaalta sanoo.

Fazer Makeisten tehtailla Lappeenrannassa ja Vantaalla oltiin mukana lakkorintamassa, vaikka ihan kaikki eivät halunneetkaan puolustaa työsuhdeturvaa.

– Muutamia yksittäisiä yyteekoolaisia on mennyt työvuoroihin, pääluottamusmiehet Pirjo Itkonen Lappeenrannasta ja Pentti Aaltovirta Vantaalta kertovat.

Aaltovirran puhelin on soinut tiuhaan, kun lakkoavustuksista on kyselty.

– Meillä on lakkoiltu rauhallisissa merkeissä. Talo on ollut tyhjänä sekä työntekijöistä että toimihenkilöistä, pääluottamusmies Lauri Lehtinen Huittisten Saarioisilta kertoo.

Myös Saarioisten Sahalahden tehtaalla lakkopäivä oli hiljainen.

– Pääsääntöisesti kaikki työntekijät ovat ymmärtäneet hyvin, miksi lakkoillaan, pääluottamusmies Aapo Niemi kertoo.

Työnantajakin on työpaikoilla suhtautunut asiallisesti lakkoon.

– Meidän tuotteet eivät mene pilalle ja kun juhlapyhät eivät kolkuttele ovia, emme ole työnantajalta suuria moitteita kuulleet. Ja työntekijät ymmärtävät, että tässä ollaan isojen asioiden äärellä, ja vaikka asia ei kosketa itseä ihan suoraan, niin välillisesti kuitenkin. Jossain vaiheessa elämää asia voi tulla vastaan, kertoo Hartwallin pääluottamusmies Ville Sipilä Lahdesta.

– Työntekijämme ovat täysillä tässä mukana, joten hyvä on meininki, pääluottamusmies Jukka Nissinen välittää tunnelmat Sinebrychoffilta Keravalta.

Tuotanto oli pysähdyksissä myös Olvilla Iisalmessa.

– Lakko sujui meillä hyvin, pääluottamusmies Kimmo Pehkonen sanoo.

– Aamulla menimme portin pieleen ja kolme tuntia seisoimme vahdissa. Joitain ylempiä toimihenkilöitä ja kunnossapidon esimiehiä meni ohi. Kello 12 jälkeen kävin tarkkailemassa tilannetta uudelleen, niin ainakaan ajoneuvojen määrä ei ollut lisääntynyt. Kukaan meillä ei ole ollut sellaista mieltä, etteikö tällaisen asian puolesta kannattaisi lakkoilla, HKScanin Mikkelin tehtaan pääluottamusmies Jarno Pystynen toteaa.

– Erittäin hyvin meni, lakkovahtien ohi ei ole ollut pyrkijöitä. Ne, jotka seuraavat politiikkaa, ymmärtävät hyvin, mitä lakolla ajetaan ja miksi heikennyksiä ei saa viedä eteenpäin. Ne, jotka eivät ole olleet asiasta niin perillä, ovat asiasta kyselleet, ja heille olemme selittäneet, mitä vaikutuksia lailla olisi. Kyllä he ovat sen ymmärtäneet, HKScanin Forssan tuotantolaitoksen pääluottamusmies Tommi Stenberg kertoo.

Suomen suurimmalla elintarvikealan työpaikalla Atrian Nurmon tehtaallakin lakko piti.

– Osa kokee, että mielenilmaus kohdistuu väärään tahoon. Itse asia ymmärretään hyvin, eli se, miksi lakkoillaan, pääluottamusmies Mauno Lemettinen sanoo.

– Kaikki olivat poissa eilen työmaalta. Tärkeän asian puolesta lakkoiltiin. Työntekijät eivät missään nimessä halua päästää tätä hallituksen todella huonoa esitystä läpi, Atrian Forssan tehtaan pääluottamusmies Maria Levo kertoo.

Lakon tärkeyttä ei kyseenalaistettu Outokummussakaan.

– Yksi rikkuri meni töihin, mutta muuten lakko sujui todella hyvin. Nyt meillä odotellaan vaan, mitä SEL:n liittohallitus päättää toisesta aallosta. Kyllä lakiesitys herättää meillä närää, ei meillä muuten lakkoiltaisi, HKScanin Outokummun tehtaan pääluottamusmies Miika Homin sanoo.

– Lakko piti. Vuorotellen eri henkilöt ovat olleet lakkovahteina, mutta mitään hässäkkää ei ole ollut. Kaikki lakon piirissä olevat työntekijät ovat olleet pois, mikä tarkoittaa sitä, että myös tehtaanmyymälä on ollut suljettuna, Orkla Confectionery & Snacks Finlandin Vaajakosken yksikön eli Pandan makeistehtaan pääluottamusmies Esa Väyrynen kertoo.


SAK:laisten liittojen päättäjät kokoontuvat perjantaina 5.10.2018 Helsinkiin keskustelemaan jatkotoimista. Mukana on SEL:n liittohallitus ja liittovaltuusto. Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä kello 12.15 alkaen osoitteessa www.sak.fi.

Jos Sipilän hallitus ei vedä esitystään pienten työpaikkojen irtisanomissuojan heikentämisestä pois, SEL:n liittohallitus päättää perjantaina 12.10.2018 jatkotoimista elintarvikealan työpaikoilla.

Sipilän hallituksen esitys menee lainsäädännön arviointineuvoston käsiteltäväksi lokakuussa ja lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle marraskuussa.

Lue lisää: www.selry.fi/irtisanomissuoja