HKScanin Rakveren työntekijöiden lakko päättyi, työntekijöille 8 %:n palkankorotus

16.4.2018

HKScanin Viron Rakveren tuotantolaitoksen teurastamon työntekijöiden lakko on päättynyt työntekijöiden yhdessä tekemään päätökseen lopettaa lakko ja palata töihin.

Lakko alkoi tiistaina 6.2.2018 ja päättyi tänään, kun työntekijät palasivat aamulla töihinsä. Työntekijöiden lähes 10 viikkoa kestänyt lakko on Viron historian pisin.

Lokakuussa järjestäytyneet teurastamon työntekijät vaativat, että työnantaja tunnustaa ammattiyhdistyksen neuvotteluosapuoleksi, kunnioittaa työntekijöiden järjestäytymisoikeutta ja maksaa työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa.

Työntekijät hyväksyivät työnantajan tarjoaman kahdeksan prosentin palkankorotuksen. HKScan on myös ilmoittanut tunnustavansa paikallisen ammattiyhdistyksen järjestäytyneiden työntekijöiden edustajaksi.

Työntekijät jatkavat Rakveressa työtä ammattiyhdistyksen aseman ja työntekijöiden järjestäytymisen vahvistamiseksi sekä työehtojen ja työolojen parantamiseksi.
 

Aikaisemmat uutiset:

Oikaisut HKScanin ja ETL:n tiedotteisiin Rakveren tilanteesta (22.2.2018)

HKScanin virolaiset lakkolaiset ja Suomen luottamushenkilöt vaativat neuvotteluiden pikaista jatkamista, työnantajan julkisuuteen antamat tiedot palkoista harhaanjohtavia (21.2.2018)

HKScanin Rakveren lakossa olevat teurastajat osoittavat mieltään Turussa keskiviikkona (19.2.2018)

SEL ja HKScanin Suomen luottamushenkilöt tukevat Rakveren työntekijöiden lakkoa (6.2.2018)

SEL ja HKScanin Suomen luottamushenkilöt tukevat HKScanin Rakveren tuotantolaitoksen ammattiyhdistystä (5.12.2017)