Chipsters lopettaa Hyvinkäällä: A. Kasténin työntekijöistä irtisanottiin kuusi

13.3.2018

Chipsters Food on päättänyt sulkea Hyvinkäällä sijaitsevan A. Kasténin tehtaan ja siirtää sen tuotannon Keravan ja Porvoon toimipisteisiinsä. Hyvinkään viidestätoista työntekijästä kuusi irtisanottiin yt-neuvotteluiden päätteeksi viime viikolla. Lopuille tarjottiin töitä Keravalta ja Porvoosta. Tuotanto Hyvinkäällä päättyy huhtikuun loppuun mennessä.

- Meillä oli täällä tiivis, mukava työyhteisö, siitä luopuminen on vaikeaa, työpaikan SEL:n yhdyshenkilö kommentoi.

Työntekijöille yksikön lakkauttamista perusteltiin tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä, sillä, että työ on vähentynyt.

Chipsters Food osti Hyvinkäällä toimivan, Suomen vanhimpiin liha-alan yrityksiin kuuluneen A. Kasténin vuonna 2015. Hyvinkäällä on valmistettu lihajalosteita sekä vähittäiskauppaan että esimerkiksi hotelleille ja ravintoloille.

Ab Chipsters Food Oy on kala-, liha- ja valmisruokiin erikoistunut yritys, joka tekee sekä kuluttajatuotteita että toimii ammattikeittiöiden palvelutukkuna. Hyvinkään, Keravan ja Porvoon lisäksi Chipsters Foodilla on tuotantolaitos Maarianhaminassa Ahvenanmaalla. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli 54 miljoonaa euroa ja se työllisti 85 henkilöä.