Lihatukku Harri Tamminen irtisanoi 28 työntekijää

2.9.2011

Vantaalla sijaitsevan Lihatukku Harri Tamminen Oy:n toukokuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen heinäkuun lopulla. Neuvottelut johtivat lopulta 28 työntekijän irtisanomiseen.

- Yt-neuvottelujen syynä olivat tuotannolliset syyt, jotka johtuivat suurimman tavarantoimittajan HK:n omista säästötoimista. HK:lla ei ollut tavaraa tarjota meille leikattavaksi enää samalla lailla kuin ennen, kertoo pääluottamusmies Pauli Kyllönen.

HK omistaa edelleen merkittävän osan perheyritys Tammisesta. Tamminen leikkaa lihaa ja valmistaa omalla tuotemerkillä jatkojalostettuja kuluttajapakattuja lihatuotteita.

- Yt-neuvottelujen alkaessa yritys ilmoitti vähennystarpeen olevan 44 henkilöä. Neuvottelujen kuluessa lukumäärää saatiin hiukan alaspäin. Loppujen lopuksi 28 työntekijää ja kolme toimihenkilöä irtisanottiin. Myöskään kaikkien vuokratyötekijöiden sopimuksia ei enää jatketa.

- Irtisanotuista neljän osalta työsuhde saatiin kuitenkin jatkumaan, mutta työnkuva muuttui. Lisäksi eläkejärjestelyjen piiriin pääsi seitsemän henkilöä, kertoo Kyllönen.

- Neuvottelut sujuivat yhteisymmärryksessä, mutta aina näinkin suuri irtisanomisten määrä on ikävä asia. Työllisyystilanne täällä pääkaupunkiseudulla ammattitaitoisille lihanleikkaajille ei ole mikään hyvä ja työllistyminen tulee olemaan vaikeaa, harmittelee Kyllönen.