Rainer Kettunen SEL:n Itä-Suomen alueen toimistonhoitajaksi

25.10.2016

Rainer Kettunen aloittaa työt SEL:n Itä-Suomen alueen uutena toimistonhoitajana.

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton hallitus valitsi torstaina SEL:n Itä-Suomen aluetoimiston uudeksi toimistonhoitajaksi Rainer Kettusen. Kettusen tuleviin töihin kuuluvat myös liiton jäsenrekisterin tehtävät.

Kuopiolainen Rainer Kettunen, 46, on työskennellyt vuodesta 1992 elintarviketyöntekijänä lemmikkieläinten ruokaa valmistavassa Best-In Oy:ssä. Parhaillaan Kettunen on työstään vuorotteluvapaalla.

Kettusella on 12 vuoden kokemus työpaikan ja ammattiosaston eri luottamustehtävistä, joissa toimiessaan hän on opiskellut edunvalvontaa ja järjestötoimintaa useilla Kiljavan opiston sekä liiton aluejärjestön kursseilla. Tällä hetkellä Kettunen on työpaikkansa varapääluottamusmies sekä Kuopion Elintarviketyöläisten ammattiosaston johtokunnan jäsen. Hän on myös SEL:n koulutuspoliittisen jaoston jäsen.

Koulutukseltaan Kettunen on kuntohoitaja ja lisäksi hänellä on luonto- ja ympäristöalan ammatillinen perustutkinto.

Kettunen aloittaa liiton palveluksessa maanantaina 7.11.2016.

- Odotan innokkaasti ja hyvillä mielin uutta työtä, haluan olla mukana kehittämässä Itä-Suomen alueen toimintaa vastaamaan entistäkin paremmin jäsenistön muuttuviin tarpeisiin. Uutta opeteltavaa riittää, mutta luottamustehtävissä kertynyt kokemus antaa onneksi hyvät valmiudet toimistonhoitajan työhön. Monet liiton Itä-Suomen alueen aktiiveista ovat minulle jo tuttuja, ja loput tulevat varmasti tutuiksi toimistonhoitajan työssä, Kettunen sanoo.

Nykyinen SEL:n Itä-Suomen aluetoimiston toimistonhoitaja Pirkko Immonen jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.
 

Lisätiedot:
Rainer Kettunen
p. 0400 961 531