Ravintoraision Nokian myllyn varasto ulkoistettiin Transvalille

10.5.2011

Ravintoraision Nokian myllyn varasto on ulkoistettu Suomen Transval Oy:lle. Varaston kymmenen työntekijää siirtyivät liikkeenluovutuksessa vanhoina työntekijöinä Transvalin palvelukseen 2.5.2011 alkaen.

Ulkoistettujen työntekijöiden joukossa oli myös työsuojeluvaltuutettu Risto Kangasluoma.

- Kun Nokian myllyn kunnossapito ulkoistettiin muutamia vuosia sitten, myös logistiikkapuolen ulkoistaminen oli esillä. Itse asia ei siis tullut meille yllätyksenä, mutta tämä ajankohta tuli, Kangasluoma kertoo.

Kaikki kymmenen siirtyivät vanhoina työntekijöinä Transvaliin ja työntekijöille on luvattu, että hommat jatkuvat kuten ennenkin. Työntekijät pysyvät SEL:n työehtosopimuksen piirissä.

Suomen Transval tuottaa toiminta-ajatuksensa mukaan asiakkaillensa ”vallitsevan tarpeen mukaan mitoitettuja logistisia ulkoistamisratkaisuja aina kokonaispalvelupaketeista pienempiin osa-alueisiin”.