Yli 10 000 elintarvikealan työntekijää osallistuu perjantaina hallituksen pakkotoimia vastustaviin poliittisiin mielenilmauksiin työpaikoilla

17.9.2015

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n keräämien tietojen mukaan yli 10 000 elintarvikealan työntekijää yli 70 työpaikalla osallistuu perjantaina 18.9.2015 maan hallituksen esittämiä pakkotoimia vastustaviin poliittisiin mielenilmauksiin. SEL:n arvion mukaan joka kymmenes heistä osallistuu myös palkansaajakeskusjärjestöjen yhteiseen suurmielenosoitukseen Helsingin Rautatientorilla.

SEL on kehottanut kaikkia elintarvikealan työntekijöitä osallistumaan poliittiseen mielenilmaukseen. Työntekijät ovat jokaisella työpaikalla itsenäisesti päättäneet, millaisiin toimiin työpaikalla ryhdytään. Toimet vaihtelevat 15 minuutin työnseisauksesta vuorokauden tai jopa pidempiin ulosmarsseihin.

Mielenilmauksiin osallistuu peräti 40 prosenttia SEL:n työehtosopimusten piirissä elintarvikealan yrityksissä Suomessa työskentelevistä ihmisistä.

- Mielenilmauksiin osallistuvien suuri määrä kertoo siitä, että elintarvikealan työntekijät eivät hyväksy maan hallituksen pakkotoimia, yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja ja viedä työmarkkinajärjestöiltä vapaa sopimusoikeus, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.

SEL:n laskelmien mukaan hallituksen esittämät pakkotoimet leikkaisivat elintarvikealan työntekijöiden ansioita keskimäärin 2130 eurolla vuodessa.

- Hallituksen esitykset ovat täysin kohtuuttomia ja epäoikeudenmukaisia. Elintarvikealalla tehdään fyysisesti raskasta työtä, eikä ole oikein, että hallitus aikoo nyt viedä elintarviketyöläiseltä kuukauden palkan. Hallitus on tekemässä jälleen suurta tulonsiirtoa palkansaajilta omistajille ja syventää samalla taantumaa leikkaamalla kotimaista ostovoimaa. Tätä emme voi hyväksyä, Kuntonen korostaa.


Poliittisiin mielenilmauksiin osallistuvat elintarvikealan työpaikat (tarkemmat tiedot alla liitetiedostossa):


Etelä-Suomi:

Arla, Sipoo
Fazer Leipomot, Vantaa
Fazer Makeiset, Karkkila
Fazer Makeiset, Vantaa
Halva, Helsinki
HKScan Finland, Vantaa
Koff, Kerava
Massby Facility and Service, Sipoo
Meira, Helsinki
Paulig, Helsinki
Suomen Sokeri, Porkkala
Unilever, Sipoo
Vaasan, Vantaa
Valio, Helsinki
Valio, Vantaa

Länsi-Suomi:

Apetit, Säkylä
Bayer, Turku
Bunge, Raisio
Eckes-Granini Finland, Turku
Fazer Lähileipomot
Hankkija, Säkylä
Hankkija, Turku
HKScan Finland, Eura
HKScan Finland, Forssa
HKScan Finland, Mellilä
Kivikylä, Huittinen
Kivikylä, Säkylä
Korpela, Huittinen
Liha ja Säilyke, Forssa (Atria)
Lunden, Turku
Länsi-Kalkkuna, Säkylä
Orkla Foods Finland, Turku
Pernod Ricard Finland, Turku
Porin Leipä, Pori
Raisioagro, Raisio 
Ravintoraisio, Raisio
Saarioinen, Huittinen
Sarpi, Pori
Suomen Nestlé, Turku

Kaakkois-Suomi:

Fazer Leipomot, Lahti
Fazer Makeiset, Lappeenranta
Hartwall, Lahti
Orkla Foods Finland, Lahti
Suomen Hiiva, Lahti
Vaasan, Joutseno
Vaasan, Kotka (leipomo)
Vaasan, Kotka (näkkileipätehdas)
Vaasan, Kuusankoski

Häme-Keski-Suomi:

Kymppi-Maukkaat, Akaa
Linkosuo, Kangasala
Panda, Vaajakoski
Ravintoraisio, Nokia
Saarioinen, Sahalahti
Saarioinen, Valkeakoski (keskuslähettämö)
Suomen Nestlé, Turenki
Tapola, Tampere
Valio, Jyväskylä

Itä-Suomi:

Apetit kala, Kuopio
HKScan Finland, Outokumpu
Lemmikki, Kuopio
Olvi, Iisalmi
Puljonki, Juuka
Trube, Kuopio
Vaasan, Kuopio

Vaasa:

Atria, Kauhajoki
Atria, Nurmo
Hankkija, Seinäjoki
Härmä Food, Kauhava
Pouttu, Kannus
Snellman, Pietarsaari
Valio, Seinäjoki

Pohjois-Suomi:

Polarica, Rovaniemi


Huomioithan, että lista on laadittu liittoon tehtyjen ilmoitusten perusteella, listassa voi siis olla puutteita. Jos oman työpaikkasi tiedot puuttuvat tai tiedoissa on virheitä, ilmoitathan niistä: karoliina.oystila@selry.fi.


Hallituksen pakkotoimet leikkaisivat elintarviketyöläisen palkkaa keskimäärin 2130 euroa vuodessa