Nollatyösopimusten kieltäminen syksyllä eduskuntaan

12.5.2015

Kansalaisaloite nollatyösopimusten kieltämiseksi ylitti viime viikolla 50 000 tukijan rajan. Se tarkoittaa, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn syksyllä.

Aloitteen takana oleva Operaatio Vakiduuni jatkaa kuitenkin edelleen nimien keräämistä määräaikaan eli 15.7.2015 asti. Tavoitteena on nyt kerätä aloitteelle 83 000 tukijaa, mikä on sama määrä, mitä Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna työskenteli Suomessa nollatyösopimuksella.

Kampanjan tavoitteena on myös saada parhaillaan tekeillä olevaan hallitusohjelmaan kirjaus nollatyösopimusten kieltämiseksi lailla. Aktivistit päivystävät hallitusneuvotteluiden ajan Smolnan edustalla perustamallaan "0-tuntileirillä".

SEL tukee kansalaisaloitetta nollatyösopimusten kieltämiseksi ja SEL:n luottamushenkilöt ovat keränneet nimiä aloitteeseen elintarvikealan työpaikoilla. Nollatyösopimusten kieltäminen lailla on myös yksi SEL:n hallitusohjelmatavoitteista.

Aloitteen voi allekirjoittaa myös sähköisesti verkkopankkitunnuksilla Kansalaisaloite.fi-palvelussa.