EUT: Suomen palkkamääräykset koskevat myös lähetettyjä työntekijöitä

12.2.2015

Toisesta EU-maasta Suomeen tulevan yrityksen on noudatettava yleissitovien työehtosopimusten palkkamääräyksiä, linjaa Euroopan unionin tuomioistuin EUT tänään torstaina antamassaan ennakkoratkaisussa.

EUT:n ratkaisu tarkoittaa, että toisessa EU-valtiossa toimivan yrityksen on maksettava Suomeen lähettämilleen työntekijöille palkkaryhmittelyn mukaisen peruspalkan lisäksi työehtosopimuksessa sovitut lomarahat, urakan takuupalkka, päivärahat ja muut edut. Pelkkä palkkataulukon alimman palkan noudattaminen ei riitä.

SAK:n ja ammattiliittojen EU-edunvalvontaprojektin lakimies Jari Hellsten pitää ratkaisua merkittävänä koko Euroopan kannalta.

– Ratkaisu linjaa ay-liikkeen ja työehtosopimuksiin sitoutuvien työnantajien kannalta myönteisesti palvelujen vapaan tarjonnan suhdetta kansallisiin työehtomääräyksiin. Se vaikuttaa suoraan siihen, millä ehdoilla ulkomaiset yritykset voivat toimia toisessa EU-maassa.

Hellstenin mukaan EUT:n ratkaisu vahvistaa samalla suomalaista, yleissitoviin työehtosopimuksiin perustuvaa sopimisen mallia.

Ennakkoratkaisu liittyy Sähköliiton nostamaan kanteeseen, jolla liitto perää yhteensä yli 6,5 miljoonan euron palkkasaatavia puolalaiselta yritykseltä. Yritys oli palkannut Olkiluoto 3:n rakennustyömaalle määräaikaiseen työsuhteeseen 186 puolalaista sähköasentajaa, jotka kaikki liittyivät Sähköliiton jäseneksi.

Satakunnan käräjäoikeus pyysi Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, miten lähetettyjä työntekijöitä koskevan EU-direktiivin vähimmäispalkan käsitettä on tulkittava.

Samalla käräjäoikeus pyysi EUT:tä ottamaan kantaa siihen, onko puolalaisilla työntekijöillä ollut oikeus siirtää palkkasaatavansa Sähköliiton perittäväksi, vaikka Puolan laissa tällainen siirto kielletään. EUT:n mukaan palkkasaatavien siirtoon Sähköliitolle on EU:n perusoikeuskirjasta johtuvat perusteet, joten Puolan lain siirtokielto on syrjäytettävä.

Lisätietoja ennakkopäätöksestä löytyy Sähköliiton ja Euroopan unionin tuomioistuimen verkkosivuilta.