Kiantaman Biokia-mustikkamehutiivisteestä Tähtituote 2014

13.5.2014

Biokia valmistaa mustikka- ja puolukkamehutiivistettä.

Elintarviketeollisuusliiton järjestämän Tähtituote 2014 -kilpailun voittajaksi on valittu Biokia-mustikkamehutiiviste. Voittaja ratkesi asiantuntijaraadin arvioinnin ja yleisöäänestyksen yhteistuloksella. SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen oli tänä vuonna asiantuntijaraadin jäsen.

Biokia-mustikkamehutiivisteen valmistaa luonnonmarjojen jalostukseen erikoistunut suomussalmelainen Kiantama Oy.

- Itse tehdyltä mustikkamehulta maistuva mehutiiviste tuo kotimaista marjaa esille ja raivaa luonnonmarjojen käytölle sijaa. Sopii myös tuliaiseksi ulkomaille. Mehusta tulee kotoisa mummolatunnelma, mutta se taipuu myös moderniksi juomaversioksi esimerkiksi kivennäisveden kanssa, raati kehui tuotetta.

Tähtituote 2014 -kilpailuun osallistui 18 tuoteuutuutta. Voittajatuotteen lisäksi finaalissa olivat: Jokilaakson Juuston Ilo Luomu Porkkana Hummus, Kyröntarhojen VihreäKeiju Lempi-annossalaatti, Laihian Maltaan Tuoppi Mallasmestarin saaristolaisleipä, jauhoseos ja Vaasan Ruisnacho, seesami & merisuola.

- Biokia-mustikkamehutiiviste valmistetaan kotimaisista marjoista. Yhteen pullolliseen käytetään 650 grammaa mustikkaa. Voitto on meille viesti siitä, että luonnonmarjoista valmistettuja tuotteita arvostetaan, Kiantama Oy:n toimitusjohtaja Vernu Vasunta sanoo. 

Vuodesta 1988 järjestetty Tähtituote-kilpailu esittelee suomalaisen elintarviketeollisuuden tuotekehityksen huippuja. Kilpailun tavoitteena on kannustaa yrityksiä tuotekehitykseen. Raati arvioi erityisesti kilpailuun osallistuneiden tuotteiden innovatiivisuutta, kaupallisia näkymiä ja aistittavaa laatua.

Kilpailun voittaja julkistettiin tänään Elintarvikepäivän päätteeksi Tähtijuhlassa Helsingin Messukeskuksessa.