Tilastokeskus: Verot selittävät ruuan kalleuden Suomessa

15.9.2013

Ruoka on Suomessa reilun kymmenyksen kalliimpaa kuin vanhoissa EU-maissa keskimäärin. Kun hinnoista poistetaan arvonlisäveron vaikutus, ero pienenee neljään prosenttiin, laskee Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen tuoreimmassa Tilastokeskuksen julkaisemassa Tieto&trendit-lehdessä (6/2013). Suomessa ruokaa verotetaan lisäksi vielä makeisverolla ja virvoitusjuomaverolla.

Kun verojen osuus puhdistetaan hinnoista, Suomi ei näyttäydy enää kalliina ruokamaana. Vanhojen EU-maiden joukossa sijoitumme hintavertailussa seitsemänneksi. Kun huomioidaan maiden tulotaso, Suomen tilanne muuttuu entistäkin edullisemmaksi. Luxemburgilaisten ostovoima ruokamarkkinoilla on EU:n paras, Hollanti on kakkossijalla. Sen jälkeen tulevat lähes tasoissa Tanska, Suomi, Ranska, Belgia, Ruotsi ja Saksa.

Sen sijaan Etelä-Euroopan maat, jotka turistien näkökulmasta näyttäytyvät edullisina, ovat omien maiden kansalaisille kalliin ruokakorin maita. Käytettävissä olevien tulojen tarkastelun jälkeen Portugali on kallein ennen Kreikkaa. Vertailun kummajaiseksi Lehtinen toteaa Hollannin, jossa tulot ovat Suomen tasolla, mutta hinnat 24 prosenttia alemmat.

Lue ja kommentoi Ilkka Lehtisen artikkelia Tieto&trendit-lehden verkkosivuilla