Kokoomus kasvattamassa alkoholikulutusta

12.8.2008

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry. vaatii hallitukselta alkoholipolitiikkaa, joka on vastuullista ja alkoholin kulutusta hillitsevää.

Syksyn aikana ratkaistaan suomalaisen alkoholipolitiikan suunta. Alkoholin kulutukseen vaikuttaa sen saatavuus ja hinta.

Hallitus pohtii kauppojen aukioloaikojen vapauttamista ja alkoholiveron suuruutta. Kauppojen aukioloajat vaikuttavat suoraan alkoholin saatavuuteen ja alkoholivero alkoholin hintaan.

Kokoomus ajaa voimakkaasti kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. Valtionvarainministeri Jyrki Katainen totesi kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa maanantaina, että vähintään sunnuntaiaukiolot on ratkaistava syksyn budjettiriihen yhteydessä.

Samanaikaisesti hallituksen asettama työryhmä päätti työskentelynsä ja ilmoitti, ettei se esitä alkoholiveron korotusta. Asiaa pohtineessa työryhmässä kokoomus ja RKP eivät hyväksyneet viinaveron ”korotusautomaattia”.

– Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin tutkimukset osoittava, että kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen tulisi lisäämään kulutusta, SEL:n liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen toteaa.

– On vaikea nähdä, että alkoholiveroa varten olisi sellainen korotusvara, että se pystyisi leikkaamaan vapautuvasta kaupasta aiheutuvan alkoholin kulutuksen lisääntymisen,
Alkoholin vähittäismyynti voitaisiin lopettaa muutoinkin sunnuntaipäiviltä

Kansanterveyslaitoksen arvion mukaan alkoholin aiheuttamat sosiaaliset kustannukset nousevat yli prosenttiin kansantuotteesta (GDP). Suomessa alkoholihaittojen aiheuttamat kokonaiskustannukset nousevat lähes miljardiin euroon, ja suunta on jatkumassa.


Lisätietoja:
liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen, p. 0400 611 882