Liha-Saarioinen sai sakkoa työturvallisuusrikoksesta

26.6.2007

Elintae 6/2007.

Saarioinen-konserniin kuuluva Liha-Saarioinen Oy on tuomittu 20 000 euron yhteisösakkoihin työturvallisuusrikoksesta, kertoo Virpi Tiainen STT:stä. Toijalan käräjäoikeus perustelee tuomiota sillä, että yhtiö on osoittanut piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Tuotantopäällikkö ja työnjohtaja tuomittiin 10 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Toijalan käräjäoikeuden käsittelemässä tapaturmassa työntekijän sormi jäi piirakan rypytyskoneen telan väliin. Vuonna 2005 Valkeakoskella sattuneessa tapaturmassa oli onnea, sillä sormeen tuli vain haava.

Työsuojeluvaltuutettu Virve Ruuskasen mukaan sormea ei pystytty omin voimin irrottamaan telan välistä, joten paikalle jouduttiin kutsumaan ambulanssi, jolloin poliisit tulevat myös paikalle. Saarioisten konsernijohtajan Ilkka Mäkelän mukaan käräjäoikeuden tuomio on "aika kova". Hän ihmettelee sekä sakon suuruutta että päätöksen perusteluja.

Onnettomuuden jälkeen linja on korjattu rakentamalla molemmin puolin nielunylittävä suoja, joka olisi estänyt po. vahingon Mäkelän mukaan konserni harkitsee asian jatkokäsittelyä Turun hovioikeudessa.

Käräjäoikeus perusteli yhteisösakkoa sillä, että Liha-Saarioinen Oy:ssä ei ole huolehdittu työturvallisuuden edellyttämällä tavalla esimerkiksi koneiden puristus- ja leikkautumisvaarojen poistamisesta, vaikka viranomaiset ovat monta kertaa antaneet suojausohjeita.

Laiminlyöntien seurauksena työntekijät ovat saaneet useita käsivammoja. Käräjäoikeuden arvion mukaan yhtiö ei ole noudattanut työturvallisuusasioissa vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta. "Yhtiön ylin johtokaan ei ole riittävästi sitoutunut työturvallisuusmääräysten noudattamiseen. "

Mäkelä ei allekirjoita väitteitä, sillä hänen mukaansa Saarioisten yksiköissä ovat tarkat työsuojelumääräykset, -ohjeet ja -käytännöt. Toijalan käräjäoikeus tuomitsi Liha-Saarioisen yhteisösakkoihin myös vuonna 2005. Rangaistus perustui vuonna 2003 sattuneeseen työtapaturmaan, jossa työntekijän sormi leikkautui irti. Turun hovioikeus kuitenkin kumosi yhteisösakon vuonna 2006, koska sen mielestä yhtiö ei ollut suhtautunut järjestelmällisen välinpitämättömästi turvallisuuskysymyksiin. Asia ei ole kuitenkaan loppuun käsitelty, sillä syyttäjä on pyytänyt valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta