Lahden Hartwallin tehtaan työntekijät marssivat ulos

16.9.2005

Juomavalmistaja Hartwallin Lahden tehtaan työntekijät aloittivat torstai-iltana vuorokauden mittaisen työnseisauksen. Kello 22 alkaneeseen mielenilmaukseen osallistuvat tehtaan kaikki 400 työntekijää.

- Ulosmarssi on vastalause työnantajan toimia kohtaan, kertoi pääluottamusmies Seppo Kekki. Vaikka Hartwallin irtisanomiset tulevat kohdistumaan lähinnä Tornion tehtaalle, on jokainen yhtiön työntekijä järkyttynyt työnantajan toimista.

Hartwall on ilmoittanut vähentävänsä Tornion tehtaalta 70–80 työntekijää ja Lahden tehtaalta noin 10 työntekijää. Yt-neuvottelut alkavat maanantaina.

- Yhtiö ei ole huonossa tilassa ja voittoa tehdään vahvasti. On vaikeaa löytää perusteita, miksi irtisanomisiin täytyy ryhtyä, Kekki toteaa.
- Lisäksi yhtiö ilmoitti ulkoistavansa aputoimia, mutta mitään tarkempaa tietoa tästä ei vielä ole. Pelkona on, etteivät irtisanomiset jää tähän.

- Ulosmarssiin lähdettiin myös määräaikaisten työntekijöiden puolesta, joiden työsopimuksia luvattiin vakinaistaa. Työnantajan kanssa sovittiin vuoden alussa, että syyskuussa ryhdytään vakinaistamaan määräaikaisia työntekijöitä. Nyt on turha toivoa, että yt-neuvotteluiden ja järjestelyjen aikana vakinaistamisista tulee totta.

Kekki kertoo, että määräaikaisia työntekijöitä on Lahdessa n. 70, joista työnantajan mukaan yli puolien työsopimusta ei enää jatketa. Työtovereiden kohtalo huolestuttaa myös vakituista henkilökuntaa.
- Syyskuun lopussa yli 30 määräaikaista työntekijää lähtee riveistämme. Tämä tarkoittaa tietysti koko henkilökunnalle kiivaampaa työtahtia. Nyt onkin tärkeää huolehtia, ettei tehtaalla ylitöiden määrä lisäänny.

- Määräaikaiset työntekijät ovat olleet 1,5 – 7 vuotta Hartwallilla töissä. Jokaisen työsuhdetta on jatkettu vähintään yhden kerran, mutta suurin osa on tietysti jo kokenut useampaan kertaan jännityksen siitä, jatketaanko työsuhdetta vai ei.

- Kyllä tässä kampoihin pistetään. Työtekijät istuvat yhtenäisinä neuvottelupöytään, ja yhdessä pyrimme löytämään keinoja, joilla irtisanomisia ei näin mittavina tule, Kekki vakuuttaa.

(JK)